paakuvaNavi

Uutiset


15.10.2011 Rantarallissa varmasti maaliin.

Juha ja Kalle lähtivät juhlistamaan 10-vuotista ralliuraa Rantaralliin kilvanajon merkeissä. Vaikka parille on yhteisiä rallistartteja kertynyt useita kymmeniä oli kuitenkin yhteisestä rallista kulunut jo kaksi vuotta ja Juhan viimeksi ajamasta Neste Oil Rallistakin reilu vuosi. Ajo sujui kuitenkin ihan hyvin kun ottaa huomioon ajamattomuuden ja pienien teknisten murheiden tuoman ylimääräisen ”ohjelman.” Päävirtarele kun pätki välillä sähköjä poikki ja aiheutti lyhyitä katkoja sähköisessä ohjaustehostimessa. Tämä aiheutti pientä epävarmuutta yhdistettynä haastavaan keliin, pätkän lähdössä kun saattoi paistaa aurinko ja pätkän lopussa tulla kaatamalla vettä. Pari ajoi kuitenkin varmasti ja saavutti luokan seitsemännen sijan, taakse jäi monta tehokkaampaa autoa, jopa yksi nelikko.

Seuraavaksi Juha lähtee ajamaan 22.10 ajettavaan Pohjanmaa ralliin jonka keskuspaikkana toimii Seinäjoki. Viereen istahtaa 2000 luvulla useita SM-mitaleita pienessä N-ryhmässä ajanut Ville Hautamäki.


5.10.2011  Juha ja Kalle juhlistaa 10-vuotista ralliuraa Rantarallissa.

Juha Laaksonen ja Kalle Kankaanpää osallistuvat lauantaina Naantalin seudun urheiluautoilijoiden järjestämään Turku Karting XXXV Rantaralliin juhlistaen samalla 10 vuotista ralliuraansa. 10 vuotta sitten pari osallistui ensimmäiseen ralliinsa Nokialla numerolla 220. Tällä kertaa perinteikäs ralli toimii Historic Rally Trophy rallisarjan osakilpailuna, joten Juha ja Kalle lähtevät reitille numerolla 111.


2.8.2010  Juha Laaksonen ja Antti Linnaketo palkintopallille Neste Oil Rallissa. lue lisää...

30.5.2010 Uutispäivitystä. 

Vuosi 2010 on jo kohta puolessa välissä mutta kisarintamalla on ollut hiljaista. Tarkoituksena oli ajaa SM-sarjaa Citroen C2R2 autolla mutta yleinen taloudellinen epävarmuus heijastui myös tarvittavan budjetin saamiseen kasaan, jotta olisi voitu ajaa täysi SM-sarja kilpailukykyisesti. Näin ollen olemme päättäneet keskittyä vain yhteen kisaan joka on elokuun lopussa ajettava Neste Oil Ralli. Haastetta ja elämyksiä on luvassa roppakaupalla sillä kolmen päivän ajorupeama Jyväskylän nopeilla ja haastavilla teillä on varmasti rankka niin kalustolle kuin kuskeillekin. Kilpailun ensisijaisena tavoitteena onkin saada kalustona toimiva Citroen ehjänä maaliin. Juha Laaksosen kartanlukijana kisassa istuu Antti Linnaketo.


9.9.2009  Uusi kalusto testissä Hattulassa.

Riihimäen UA:n järjestämä seurakilpailu oli mainio paikka testata uutta Citroen C2R2 ralliautoa.  Incar video lisätty Galleriaan.


24.8.2009 Kalustosivua päivitetty.


20.7.2009  Kalenteri muutoksia…

Kauden 2009 alussa oli päätavoitteena ajaa kotoinen F-Cup rallisarja, mutta keskeytykset kahdessa talvikisassa ja heikosti sujunut Uudenkaupungin ralli laittoivat miettimään kauden loppukisojen ajamista. Ja kun osallistuminen toiseen kesäkauden kisaan elokuussa estyi samaan aikaan tapahtuvan bestmanin tehtävien vuoksi, ei kesäkauden F-cupin kisoihin Porissa ja Heinolassa osallistuta.

Katseet ovatkin nyt suunnattu ensi kauteen ja kalustokin on vaihtumassa jälleen. Tarkoituksena on rakentaa ja säätää uutta hankintaa ja testata sitä vielä syksyn kilpailuissa. Lisätietoja kalustosta tulossa myöhemmin…


16.3.2009 Toyota vaihtui Bemariin.

Jyväskylän talvirallissa kaluston Starletista Bmw M3:seen vaihtanut Juha Laaksonen joutui keskeyttämään kolmannella erikoiskokeella jarruputken mentyä poikki. Galleriaan lisätty Incar kooste poikien ensi kokemuksista tehokkaan Bmw:n kabiinista. 


9.3.2009 Galleriaan lisätty incar video Volkswagen-rallista.


4.3.2009 Volkswagen-ralli jatkoi F-Cup sarjaa.

Juha Laaksonen sijoittui luokan kahdeksanneksi F-Cupin kauden toisessa kilpailussa Sastamalassa. Kuvia kisasta.


11.2.2009 Keskeytys F-cupin avauksessa.

Juha Laaksonen kartturinaan Antti Linnaketo joutuivat keskeyttämään Mäntsälässä ajetun F-Cupin ensimmäisen osakilpailun jo toisella erikoiskokeella, kun perävälitys hajosi. Kuvia kisasta.


17.1.2009 Testikisa vaihtui kahteen testikierrokseen. 

Orimattila-Rallin piti olla kisakauden avaava testiralli, mutta toisin kävi. Lue lisää…


5.1.2009  Hyvää Uutta vuotta 2009!

Vuosi 2009 on alkanut ja niin alkaa myös kauden suunnitelmat valmistua. Sivut ovat saaneet uutta ilmettä kuten kilpailukalustona toimiva Toyota Starlet joka saa myös uutta väriä pintaan. Kuvia autosta tulossa lähiaikoina...

Entistä suositumpi F-Cup rallisarja on jälleen kilpailukalenterissa ja myös muita ralleja ajetaan niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Kisakauden avaa Orimattila Ralli 17.1.2009.


5.10.2008 Nuutajärven Lasi rallissa palkinnoille.
Lue Kisaraportti.


20.9.2008 F-cupin päätöskisa Urjalassa.
Osallistuminen Heinolassa ajettuun toiseen F-cupin kesäkilpailuun jouduttiin perumaan viime hetkellä kun syysflunssa iski kuljettajaan eikä kisaan lähteminen kuumeisena ollut järkevää.
Seuraava kisa ajetaan lokakuun alussa Nuutajärven Lasi-rallissa joka on samalla F-cupin päätöskisa tälle vuodelle. 


10.9.2008 Lisätty kisaraportti ja kuvia.


24.8.2008 Porissa ajettiin F-cup kesäkauden avaus.
Juha Laaksonen kartturinaan Aino Linnaketo selvittivät Porissa ajetun F-Cup osakilpailun jarruongelmista huolimatta maaliin, sijoituksen ollessa luokan kahdeksas. Kisaraportti ja kuvia tulossa myöhemmin...


18.8.2008 Juha Laaksonen testimielellä Länsirannikon rallissa.
Kesäkauden F-Cupin osakilpailujen ajankohta ajoittuu kesän loppupuolelle ja ensimmäisistä kesäkauden pisteistä taistellaan Porissa järjestettävässä kilpailussa elokuun 23.päivä. Kilpailua silmällä pitäen viikko ennen ajettu Länsirannikon ralli tarjosi hyvän tilaisuuden testata kaluston ja uusien renkaiden toimivuus.
Lue Kisaraportti.


18.5.2008 Black Rocket ralli avasi kesäkauden.
Turengissa ajettu kisa päättyi vetoakselin katkeamiseen EK3:n lähdössä. Katso incar video Ek2:lta.


2.4.2008 Incar video Waltikka Rallista.
Incar video Waltikka Rallin tapahtumista nähtävillä galleriassa.
Katso video.


9.3.2008 Waltikka-rallissa ohjelmaa.
Kauden kolmas F-Cupin osakilpailu kaasuteltiin Valkeakosken seudulla, Waltikka hotellin toimiessa kilpailukeskuksena. Jälleen uusien tekniikka päivitysten osalta autoa oltiin saatu jälleen parempaan iskuun ja odotukset olivatkin hyvässä sijoituksessa. Kärkisijoitusten metsästys päättyi kuitenkin osaltamme jo ensimmäisen erikoiskokeen lopussa kun auto kierähti katon kautta ympäri, ja nostotalkoiden kestäessä yli 3 minuuttia oli selvää ettei hyville pisteille ollut asiaa. Kun auton vauriot jäivät kuitenkin kuskin sivulasin rikkoontumiseen ja oven ja katon uudelleen muotoiluun päätti pari ajaa varmasti maaliin ja ottaa yhden sarjapisteen. 
Incar video tulossa EK1:n tapahtumista kun saamme nauhat takaisin BV-Teamiltä.
Katso kuvia.


4.2.2008 Lisätty kuvia ja video.
Galleriaan lisätty kuvia Vanajanlinna Rallista ja Valkealan Talvirallissa sekä incar video Ek1:ltä Valkealasta


21.1.2008 F-cup 2008 avattu.
Lue kisaraportti.


14.1.2008 Juha Laaksosen rallikausi 2008 avattu.
Hämeenlinnassa ajettu Vanajanlinna Ralli avasi vuoden 2008 rallikauden mukavissa merkeissä. Kisa sujui kelistä huolimatta hyvin ja niin auto kuin kuljettajatkin saivat hyviä testikilometrejä ensi viikonloppuna ajettavaa F-cupin avauskisaa silmälläpitäen.
Lue kisaraportti.
Katso Video jossa kartanlukija Aino Linnaketo lukee ensimmäistä kertaa nuottia.


6.1.2008 Kausi 2008 avataan Vanajanlinna Rallissa.
Vanajanlinna Ralli Hämeenlinnassa avaa kilpailukauden 2008. 12. tammikuuta ajettava ralli on kerännyt nimekästä osanottaja listaa, mukana mm. Mika Häkkinen ja DTM naiskuljettaja Susie Stoddart. Mukana on myös koko joukko suomen kärkikuljettajia, onhan kilpailu sopivasti ennen SM rallien ja F-cupin aloituksia, mikä antaa loistavan testimahdollisuuden ennen kauden kisoja. Juha Laaksonen starttaa reitille numerolla 95, kartanlukijana Aino Linnaketo ja autona tuttu Toyota Corolla FX-GT, joka on saanut päivytystä mm. ohjaukseen. Kisa toimiikin hyvänä testikisana seuraavana viikonloppuna ajettavaan, F-Cupin avaavaan  Valkealan UA:n Talviralliin. Pääpaino kaudella on juuri F-Cup rallisarja, mutta myös muita satunnaisia kisoja ajetaan kauden aikana. 


Uutisarkisto