****4.10.2008 Nuutajärven Lasi Ralli****
Juha Laaksonen uusvanhalla autolla Nuutajärven Lasi-rallissa
4.10.2008 ajettiin Urjalan, Forssan ja Punkalaitumen maisemissa kauden päättävä F-Cupin osakilpailu. Rallissa oli 5 hienoa erikoiskoetta ja ne saivatkin kuskeilta kiitosta. Tiet muuttuivat kisan aikana paikoin erittäin liukkaiksi, sillä reitillä satoi paikoin. Liukkaus aiheutti useita suistumisia.
Juha Laaksosen ja Antti Linnakedon kilpuriksi on vaihtunut vanha tuttu Toyota Starlet. Kyseinen kilpuri on Aku Salmisen vanha auto. Viikolla tiistaina ihmettä päästiin testaamaan ja pieniä ongelmia löytyi illan aikana. Ne saatiin onneksi korjattua kisaan mennessä.
Viimeisestä takavetokisasta on kulunut jo neljä vuotta joten Lasi-ralli meni harjoitteluksi uuteen autoon. Totuttautumista tarvitsi myös se, että autossa ei aiemmista poiketen ole ohjaustehostinta. Varsinkin nypyn ylitykset olivat tästä johtuen yllättävän haasteellisia. Lisäksi erilainen vaihdekaavio aiheutti hämminkiä käyttäjässä.
Kisan alku oli yritteliäs. Rallista oli aika kovat odotukset ja hieman menikin yliyrittämisen puolelle. Tästä johtuen meinattiin spinnata ykkösellä pari kertaa. Sen jälkeen hieman rauhoitettiin menoa ja sitten alkoi jo sujua. Kolmosella ajettiin luokan 8.ksi nopein aika.
Maalissa Nuutajärvellä iloittiin, että palkinnoille päästiin. Luokassa oltiin kahdeksansia ja yleiskilpailussakin viidestoista. Kisasta jäi varsin mukava maku suuhun ja hauskaakin oli.
Kausi on nyt päätöksessään ja Juha kartanlukijoineen kiittää kaikkia toimintaan osallistuneita avusta ja tuesta. Ensi kausi on vielä avoin, ajetaanko 2- vai nelivetoisella autolla kilpaa.
Juhan tekstit: Mika Hannu